torstai 21. marraskuuta 2013

Lumi ja pakkaset, missä olette?

Huhuh, mitä päiviä takana. Vapaitakin toki on ollut, mutta kyllä töiden jälkeen olen niin rättiväsynyt ja vapaapäivät menevätkin pyykki- ja tiskikonetta pyörittäen ja pienemmän kanssa sylitellen ja halaillen.

Reilu kuukausi nyt töitä takana ja hiljalleen rytmi alkaa löytyä, jos näin vuorotyöstä nyt voi sanoa. 
Vesseli alkaa tottua päiväkotiin, eikä enää jää itkemään sinne viedessä. Vekarakin on oppinut hoitamaan aamutoimet itsekseen ja lukemaankin. Jes!

Mutta tämä pitkä pimeä syksy alkaa tehdä jo tehtävänsä. Veskaran Molon vk-housut hajosivat lopulta niin, etten niitä enää korjata viitsinyt. H&M:n housut ovat toistaiseksi ehyet, mutta joka päivä kurassa ja ravassa, tarvitsemme siis toiset housut kiertoon. Softshellit eivät oikein sadesään takkeja ole ja icepeakin takki on myöskin päivittäin kuran ja mudan peitossa. Pelaavat siis jalkapalloa koulun pihalla. Joudun siis vielä kaupoille näitä etsimään.. 

Vesselin Molon haalari palvelee edelleen loistavasti. Käyttävät kurahousuja päiväkodilla, joita periaatteessa ei tarvitsisi. Mieluummin kuitenkin vien autoon kuivan, kuin hiekkaisen pojan. Talvivaatteet odottelevat siis edelleen pakkasia. Jännittää vähän, että ehtiiköhän Vesseli edes käyttää 92 haalariaan, vai käykö se pieneksi tällä välin. Ehkä joudun joulun jälkeisestä alesta etsimään jotain 98 kokoa... 

Kotona vauhtia ja vaarallisia tilanteita riittää. Sairastelut eivät menoa hidasta. Koululainen ollut terveenä, mutta tämä päiväkotilainen on ehtinyt 7.10 hoidon aloituksen jälkeen sairastaa 2x korvatulehduksen, 1x silmätulehduksen ja 1x flunssan (joka parhaillaan menossa...) Onneksi vuorotyöni vuoksi minulla on paljon arkivapaita ja pojan sairastelun vuoksi ei ole montaa päivää töistä pois tarvinnut ollakkaan. 

Jokos teillä on päästy kaivelemaan talvikamppeet kaapeista? 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)