sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Kuveja

Ensimmäisen illan ja päivän tunnelmia kuvina.
Mikä onkaan ihanampaa, kuin päästä viskelemään kiviä ja kahlata järvessä lähes kymmenen tuntisen matkustamisen jälkeen. Kävimme myös veneretkellä läheisellä ihanalla hiekkarannalla. Matala hiekkapohjainen ranta. Valkoinen hiekkaranta. Luksusta. Uponneiden puunkappaleiden metsästys, kiveltä kivelle taiteilu, sekä pieni nuotio jossa paistella makkaraa.. Siitä on ehdottomasti lämmin kesäpäivä tehty.












perjantai 26. heinäkuuta 2013

Lomalla ad.????

Nyt se on meidän vuoro lähteä koko perheen voimin mökille ja lomille.
Viikko, ehkä kaksi.. tarkalleen emme tiedä kauan reissussa olemme. Pohjoisen korkeuksille vie vitostie ja nelostietä takaisin. Saatamme poiketa jopa Muumimaailmaan kotimatkalla.

Aurinkoisia päiviä! 


torstai 25. heinäkuuta 2013

Haalareita!

Haalarit ovat matkanneet kohti uusia seikkailuja :)

Alla haikeudella eteenpäin siirtyneet haalarit. Po.p:n haalari oli ihan ehdoton suosikki värinsä puolesta. 
Oli meidän käytössä erittäin toimiva ja hyväksi testattu. 
Haalarit olen myynyt eteenpäin, mutta jätänpä tämän tänne mittojen ja kuvien puolesta lojumaan, jos vaikka jotain sattuupi kiinnostamaan. 
Ihana Po.p :n kuorihaalari (ei sisällä fleeceä).
Koko 74.
Mittoja: Niska-Haara 48cm 
Haara-lahje 23cm 
Kainalo-Hihansuu 19cm 





Molo kids Polly nordic. Välikausihaalari. Koko 80. Reilua mitoitusta.
Mittoja: Niska-Haara 48cm
Haara-Lahje 27cm
Kainalo-Hihansuu 19cm

Haalari tuli meille käyttöön Po.p:n haalarin jälkeen säiden jo selvästi viilennyttyä. Haalari olikin käytössä ensilumeen saakka. Tänä syksynä meillä on tällainen samanlainen haalari koko 92, jonka onnekseni löysin. Sillä laskelmani olivat menneet pieleen ja olin haalinut liian ison haalarin hemmaan. Tämä on loistava viileille syys ja kosteille syysaamuille. Heijastimet ovat ihan ehdotonta plussaa!!


Talveen Ticket to Heaven. Koko 86. Turkoosit tähdet tummansinisellä pohjalla. 
Mittoja: Niska- Haara 53cm
Haara-Lahje 27cm
Kainalo-Hihansuu 25cm
 Tämä oli ensimmäinen Tiksun toppahaalari, jonka olin perheeseemme hankkinut. Kuosi oli ihana. "Pakko saada!" sarjaa. Isommalle hankin samaa kuosia 2osaisen setin. Pakko kun oli. 
Haalari oli erittäin toimiva 75-80cm pojalle 
(tämä haalari ei ilmeisesti ollut yhtä reilua kokoa kuin aiemmat vuoden tiksut). 

Miinuksena voisin sanoa sen verran, että heijastimia oli kovin vähäisesti. Ja hihan ja lahkeen suut todella todella tiukat. ei lumi toki mennyt sisään, mutta meidän pullukalla oli ranteet toisinaan tiukilla. :) 



Päivitetty kokemuksia haalareista 8.9.2013

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Nopea cityreissu

Mukaan kaupungille otin pelkästään Vekaran, Vesseli jäi vielä nukkumaan myöhäisiä päikkäreitään. 
Esinmmäisenä kävin po.p:n alerekkien jäämistöä. Onneksi lapsilisät tulevat vasta perjantaina.. Mukaan tarttui kuitenkin ihanainen Robotti-pipo ...Kävinpä minäkin viemässä nyssykän hm:n kierrätykseen. Se oli oikeastaan se pääsyy miksi keskustaan lähdimme.

Kiertelimme myös vähän keskustassa "nähtävyyksiä" katsellen. Kiipesimme Tuomiokirkon portaat ylös asti ja kävimme kurkkaamassa kirkkoa sisältäkin. Torin reunasta kävimme ostamassa jätskipallon ja jatkoimme matkaa kohti kauppatorin kulmaa ja sieltä koukkasimmekin Esplanadin puistoon ihmettelemään väen paljoutta. Espan lavalla oli meneillään Jazz esitys. Vesseli pääsi myös kokeilemaan jättimäisten saippuakuplien tekemistä. Sitten olikin jo aika kiiruhtaa kotia kohti. 

Ei päästy aamulla uimaan, mutta jospa tämä visiitti kaupungilla 
piristi tässä muuten niin pimeän pilvisessä säässä. 


perjantai 19. heinäkuuta 2013

Muutama purjelaiva

Eilen kävimme ihmettelemässä purjelaivoja ja veneitä. Näyttävän näköisiä! Vekara kävi tutustumassa yhteen suureen purjelaivaan, kun me Vesselin kanssa jäimme ihmettelemään menoa laiturin reunalle.
Ihmisiä oli sopivasti, liikkumaankin mahtui ilman suurempia ongelmia. Virran mukana, kun vain meni. 
Pienoinen sadekuuro pääsi yllättämään kastelemaan meidät loppusuoralla. Minun takkini imaisi kiltisti kaiken veden, mutta muut pysyivät kuivana.

Tänään ohjelmassa pyykinpesua ja huomenna valvon töissä yhden yön. Ensiviikolla toivon sään suosivan, jotta pääsemme taas seikkailemaan keskustan suunnalle. Vaikkakin onhan meillä toki olemassa Hienot varusteet säähän kuin säähän, emmekä toki ole sokerista tehty.





keskiviikko 17. heinäkuuta 2013

Apinoimassa 2013

Kävimme poikien kanssa Korkeasaaressa apinoimassa. Yksi kesän pakollisista  menoista suoritettu. 
Sää oli onneksi aurinkoinen ja koska olimme heti avaamisaikaan liikenteessä ei ihmisiäkääh ollut paljon.
Autolle löytyi heti varjopaikka ja kassallekkaan ei ollut yhtään jonoa. Pois lähtiessämme tilanne olikin jo täysin toinen. 
Vesseli oli aivan haltijoissaan kissaeläimistä. Innostunut kiljahtelu ja hihitys pääsi valloilleen, kun leopardi ja tiikeri käveli aivan ohitse. Retki oli todella positiivinen yllätys. Pelkäsin, että pojat säntäävät erisuuntiin ja minä jään paikoilleni ja totean, että prkl hitsi. Vesseli olikin kiinnostunut kaikista häkeistä, eikä millään olisi malttanut siirtyä seuraavalle. Vekara oli reipas isoveli, joka varmisti ettei pikkuveli jää isompien ihmisten jalkoihin. Välissä snadisti välipalaa ja sitten meno taas jatkui. Välillä kaivettiin vähän mammutin luita esiin, kunnes karhut tulivat juoksentelemaan ikkunan taakse. Vesseli nukahti rattaisiin hieman ennen siltaa ja Vekara nukahti autoon. Onnistunut reissu!

Huomiseksi on luvattu sadetta, haaveilen toivon ettei kesä nyt kuitenkaan olisi vielä tässä. Suunnitelmissa olisi käydä Suomenlinnassa ja muutenkin keskustan suunnalla pyörimässä. Kun kerran helsingissä asutaan, niin miksei siellä keskustassa voi sitten viettää aikaa? ihmetteli äitinikin tuossa taannoin. Tottahan tuo. 
Harvemmin sitä täältä "kauempaa" tulee keskustaan lähdettyä. 

ps. Po.p:n aletilaukseni saapui postissa...tuli taas "säästettyä" hirmuisesti. 











Pois lähtiessämme jonoa olikin kertynyt jo aikalailla. Onneksi me olimme jo kotiinpäin menossa. 

maanantai 15. heinäkuuta 2013

Nautitaan Kesästä!

Heinäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa kuluivat vauhdikkaasti. Aamuisin Vekaran uimakoulu ja iltapäivisin ulkoilua sekä tietenkin laiskottelua. Uimakoulu oli 2 viikon alkeiskurssi. Yli 7vuotiaille. Vekaran uimataito oli nolla uimakoulun alkaessa. Viimekesänä poika oli vielä sitä mieltä, että hän Ei mene veteen hukkumaan.
Maaliskuussa mieli muuttui, kun kävimme Tukholman risteilyllä pulahtamassa laivan saunaosastolla. 
Nyt Vekara osaa räpiköidä uida 3m ja selkää 8m. Sukeltaa ja kellua! 
Kannatti. Sain siinä ohessa itsekkin ihan kivasti aurinkoa. 
Vesseli ei paljon vettä arkaillut. Tykästyi lasten altaan tikkaisiin ja sinne olisi pitänyt kävellä, valitettavasti syvimmässä päässä vettä oli jo 1,05m, joten Vesselin pituus jäi vähän vajaaksi. 

Koska viimeiset 2viikkoa olemme viettäneet tiiviisti veden parissa, oli tänäänkin veden ääreen päästävä.
Uimarannoilla emme tälle kesälle olleet vielä ehtineet. Asia täytyi siis korjata. 
Vekara pulikoi uimarenkaan kanssa ja Vesseli leikki hiekkalällyleikkejä. Itse keskityin vain olemiseen. 
Sorsille ja lokille Vesseli sanoi "soosoo", olivat liian kiinnostuneita eväistämme.

Vesselin ranta-asuna HM:n uv-paita. ja shortsit.

Meillä on vielä kaikki "pakolliset" retket tekemättä. Ehkä tällä viikolla ehtisimme Korkeasaareen, Suomenlinnaan, Kaivopuistoon, Kauppatorille...jne. Toivottavasti säät eivät liiaksi viilene ja kovin sateiseksi mene.