sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Vesseli 1v4kk

Vauvastani on todellakin tullut taapero. Ikää hänellä on nyt 1v4kk. Taidot ovat kasvaneet kovasti. Vesseli osaa kävellä, juosta, kiivetä, syödä itse, kiukutella, tahtoa..sekä jammailla musiikin tahtiin.
Lempileikkeihin kuuluu sohvalla möyriminen, isoveljen kanssa touhuilu (hyvässä, että pahassa). Hän osaa pinota muutaman palikan päällekkäin ja laittaa pyöreän palikan oikeasta aukosta laatikkoon. Autoilla ja junaradoilla leikkiminen on myöskin erittäin mukavaa puuhaa.
Äiti on edelleen tärkein ihminen maailmassa ja perheen ulkopuolisia jäseniä, jopa mummoja ja ukkia vierastetaan todenteolla.  Toisinaan riittää pelkkä ovikellon soiminen paniikin omaiseen "apua sieltä tulee kohta joku" -huutoon.


Hän osaa muutamia sanoja

Äiti
Hyvä
Kuka
Hii-aa (hiljaa)
 Isi (on sanonut kerran)
kakka

Unikolua käydään, jos näin saa/voi sanoa. Yöt sujuvat todella vaihtelevasti. Nyt tissittömyyttä on  kestänyt kaksi vuorokautta. Viimeyö sujui jo hieman paremmin, edelliseen tunninvälein heräilyyn verrattuna. Itse en mennyt ajoissa nukkumaan. Katselin elokuvaa puoli kolmeen asti (tiedän, tyhmä olin). Vesseli meni nukkumaan 20.30, nukahtikin oikein nätisti heti. Nukkui ainakin siihen klo03 asti. Tämän jälkeen heräiltiin kyllä useaan. Kellosta ei kuitenkaan mitään havaintoa. Lopulta nousimme seitsemän aikaan ylös. Ei mielestäni Vesselin osalta mitenkään huonoyö.  Aamupuuro maistuu nyt todella hyvin. Ehkäpä juuri siksi, ettei aamuyöllä tankkailla tissillä.

Olen pysynyt lujana! Ja heräilyistä huolimatta olen hänet omaan sänkyynsä laittanut uniaan jatkamaan. 

Nyt koluamaan kaapit läpi, mitähän sitä kevääksi lapsille ylle... 
 




1 kommentti:

  1. Ihana pikkutaapero. :) kovasti tsemppiä öihin! Meidän läpi yöt nukkunut seitsenkuinen on alkanut tissutella öisin runsaasti... Puuh...

    VastaaPoista

:)