perjantai 4. tammikuuta 2013

Unettomat yöt

Vähäisiksi ovat meidän perheen unet taas käyneet. Unikoulu auttoi siihen pisteeseen, että illalla nukahtaminen sujuu hyvin. Omaa heikkouttaan voi syyttää siinä, että 00-02 eteen päin sitten hypätäänkin pystyssä tuon tuosta. Imetystä en ole saanut vielä lopetettua kokonaan. Se luultavasti auttaisi tämän asian kanssa myöskin. Vesimuki on Vesseliä varten sängyn vierellä, jos jano yllättää niin sen on kelvattava tai sitten on ilman. 

Onko Vesseli valmis tähän? Olenko minä valmis tähän? Lapsethan sopeutuvat hyvin, mutta entäs minä. Itse ehkä jaksaisin vielä tätä sähläystä öisin, kun ei töihin tarvitse mennä aamulla. Siinä se ongelma taitaa ollakkin. Etten itse ole valmis. Miksi ihmeessä en ole. En pidä imetyksestä enää ollenkaan. En pidä, että rintojeni kimpussa ollaan koko ajan. 

Lupaan itselleni, ainakin yritän. Että aloitamme unikoulun uudelleen öiden osalta ja kyllä se on tuo imetyskin lopetettava kokonaan. Päivisin Vesseli ei enään rinnalla olekkaan ollut. Mutta vielä tuo ilta ja aamuyö/aamu pois. Voihan hiisi. 

Niin ja Vekaralle posti toi kouluun ilmoittautumis paperit. 
Minun pieni aloittaa ihan oikeasti koulun syksyllä.




1 kommentti:

  1. Jotenkin tuli jopa huojentunut olo kun luin tämän tekstin,joku muukin ''kamppailee'' saman ''ongelman'' kanssa. Meinaan imetys, tänään tätä asiaa juuri itsekseni pohdin, taapero imetystä.. Sillä nimellä sitä kai kutsutaan? Ja yöimetykset,ne on meilläkin vielä. Enkä oikein tiedä olenko itsekkään valmis? tai onko E siihen valmis. Vaikka oikeasti alan jo olemaan hyvin kypsä tähän touhuun,mutta en vain osaa sitä lopettaakkaan.
    Täytys varmaan kirjottaa myös tästä aiheesta, etten tähän sun kommenttiboxiin ala romaania luennoimaan :D

    VastaaPoista

:)