perjantai 11. tammikuuta 2013

Minä olen...

...vielä hetken 28vuotias. Tummista silmänalusista ja väsyneestä olemuksesta voisin kuvitella sen olevan enemmänkin. Ammatiltani olen sairaanhoitaja. Tälle hetkellä olen kuitenkin hoitovapaalla. Aamuisin en herää ilman aamukahvia. Olen addiktoitunut pepsiin. Sitä kuluukin luvattoman paljon. Suolaiset herkut ovat mieleeni enemmän kuin suklaa. Pystyn syömään paljon sipsejä. 

Pidän korkokengistä aivan älyttömästi ( ja kengistä muutenkin). Valitettavasti ne eivät oli kovin käytännölliset hiekkalaatikolla. Ulkonäköni kaipaisi muutenkin hieman päivitystä. Hyvin hyvin harvoin jaksan laittautua yhtään mihinkään (eräät saattaisivat sitä jopa toivoa). Omien vaatteiden hankinta on nykyisin erittäin vähäistä, kun ei tarvitse juurikaan lähikauppaa kummemmassa paikassa näyttäytyä. Kotona mieluiten kiskon colleget tai legginssit jalkaani. Olen siis keskittänyt rahojeni tuhlaamisen lastenvaatteisiin. Toisaalta, niitähän minä sitten katselen päivät pitkät. On siis ihan positiivista, että ne miellyttävät silmääni. 

Päivät kuluvat hyvin samankaltaisesti päivästä toiseen. Esikoinen on päivittäin muutaman tunnin eskarissa ja me pienemmän kanssa kotona kaksin. Harvemmin teemme yhtään mitään hyödyllistä. En kuitenkaan kaipaa vielä töihin, vaikka loppu syksystä olisi sellainenkin suunnitteilla.

Olen todella laiska tekemään kotitöitä, pyykit ovat kuitenkin hiljalleen tulleet pestyksi. Eikä mitään älytöntä kaaosta keittiöön ole päässyt syntymään. Odotankin kevättä, jos se vaikka toisi sellaisen raikkaan tuulahduksen tullessaan ja saisin siitä inspiraatiota. 

Ja kun minä keskityin itseeni..

...keskittyi Vesseli tyhjentämään meidän lehtilaatikon. 









Lisäys: ja todellakin olen kuviin meikannut. :) Säikähtäisittehän te muuten. 

4 kommenttia:

  1. Tuttuja ajatuksia. :) olet tosi kaunis! Ja tuo lehtilaatikon tyhjäys, hih, niin se menee! :D

    VastaaPoista
  2. Voi kiitos :) Ruokaa laittaessa Vesseli ylleensä tyhjentää kauha/kapusta laatikon ja mäiskii sitten paistolastalla menemään. :)

    VastaaPoista

:)