perjantai 3. elokuuta 2012

Ihanan kamala katutyö

Onhan se hienoa, että saadaan jalkakäytävä tähän talon eteen, niin ettei soralla ja autotiellä tarvitse hyppiä. En vain ihan ymmärrä kaupungin toimintatapoja ja aikatauluja näiden urakoiden suhteen. Olen useinkin kyllä nähnyt, että katuja kaivetaan auki ja laitetaan puomit ympärille. Sitten se kuoppa on siinä aikaa x, jonka aikana näen ehkä kerran työmiehiä paikalla ja silloinkin 1 touhuaa jotain ja muut 3-5 katsovat vierestä. Jonkun ajan kuluttua kuoppa kuitenkin on kadonnut uuden asfaltin alle. Mutta olisiko tämä voinut, ehkä tapahtua nopeammin, jos työmiehiä olisi ollut useammin paikalla, eikä vain yksinäiset työkoneet siellä seisoskelemassa.

Onko kaupungilla tosiaan varaa seisottaa kalliita kaivureita päivätolkulla yksikseen kuopan vierellä..ja monta urakkaa samaan aikaan ja ilmeisesti vielä samat työntekijät useammilla kuopilla, ehkä niin. En ole tutustunut kustannuksiin tai muihin syihin miksi näin näyttää olevan.

No meidän ikkunan alla on siis tietyö meneillään. Onhan se hienoa herätä aamulla siihen, että kaikki tärisee ja rämisee, sänkyä myöten. Toki kello 0800 on jo sellainen aika, että hyvähän se on jo nousta aamukahville. Jonka rauhassa nauttiminen on tässä kohtaa pelkkä haave. Tämähän ei toki toistu joka aamu samaanaikaan. Hyvä niin, sillä kyltin tietojen mukaan katu valmistunee vasta myöhään syyskuussa. Toisaalta, ehkä säännöllinen työaika olisi ihan hyvä asia. Sillä ryminä ja räminä vaihtelee 8-14 välillä ja kesto vaihtelee 5min-1h. Yleensä kuitenkin silloin, kun Vesselillä olisi päiväuniaika.

Eilen yritimme paeta ulos rattailemaan päiväunien ajaksi.. Sehän melkein onnistuin.. Vesseli vaan ei suostunut nukahtamaan rattaisiin uudelleen, kun kerran syliin oli jo ehtinyt torkahtaa. Ja työmiehetkin kaikkosivat johonkin samoihin aikoihin. Kun ulkoa tulimme takaisin ja tarkoitus oli ruokailla, alkoivat taas astiakaapit helistä ja lattia täristä.

Ja tätähän olisi sitten tiedossa vielä pitkään. Jes! Eipä mulla tällä erää muuta.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

:)